Omaa satoa

Määrä ja maku ovat niin last season. Tämän syksyn uusi musta on 'itse kasvatettu'!

Aikaköyhä vai aikapula?

Tänään Helsingin Kampintorilla muutama asiaan vihkiytynyt järjestää ”Minulla on aikaa”-päivän. Tavoite on jalo: pienellä ajallisella panostuksella, läsnäololla ja kuuntelemisella voi olla suuri merkitys toiselle ihmiselle. Kun tänä aamuna haastattelin yhtä tapahtuman järjestäjistä, hän vakuutti, että pääsääntöisesti kiire on itse aiheutettua ja niillään nitistettävissä.

Oman ajallisen panostukseni ja läsnäoloni olen suunnannut lapsilleni sen verran tehokkaasti, että tällä kertaa torilla ei tavata. Sen sijaan kuuntelemisen taidossa on meikäläiselläkin petrattavaa. Aikapulaa valittelevalla on aikaa tuoda oma kantansa julki, mutta ennätänkö kuunnella vastausta? Osaanko, haluankokaan?

Sosiologi Timo Kopomaa toteaa kirjassaan Leppoistamisen tekniikat, että ajan puute tuntuu raastavan lapsiperheitä ja aikuisia aina kriisin partaalle. Minusta tuntuu samalta. Mutta kun yritän miettiä kuinka paljon kiireeni on itse aiheutettua, en pääse puusta pitkään. Totta kai perheen perustaminen on valinta. Totta kai omakotitalon rakentaminen on valinta - vieläpä valinta, jota kaikki eivät voi valita.

Aikapulan rinnalle on noussut uusi termi: aikaköyhyys. Siinä kun aikapula on enemmän arvovalinta, aikaköyhällä ei vaihtoehtoja ole. Aikaköyhyydestä kärsitään eniten kehitysmaissa, köyhyydellä on tapana kumuloitua. Aikaköyhyydestä kärsivät enemmän naiset kuin miehet sillä arjen pyörittäminen ja kodinhoito jakautuu edelleen epätasaisesti.

Joskus muistutan itselleni, että joillakin on vielä vähemmän. En sen takia, että se minua lohduttaisi, vaan sen takia, etten valittaisi. Suhteellisuuden tajua antaa myös tasa-arvoinen parisuhde, jossa työt ja vastuut jaetaan, jossa keinot ja tavoitteet ovat yhteisiä. Kuten vaikka se, että päästää toisen lenkille, vaikka eteisessä olisi pissi-kakka-mehu-kura-tuplavahinko. Missä on mun verkkarit?

Leffapäivä

Kävimme aamupäivällä kahden vanhemman lapsen kanssa katsomassa "Urhean", näyttävä joskin ikärajoihinsa vähän pelottava animaatio. Ja hienoa, että sankarinroolissa seikkaili tyttö. Päivästä taitaa tulla muutenkin elokuvallinen. Samalla reissulla takertui yllä olevakin mukaan. Murakamia olen lukenut ja tykännyt, vaan kuinka taipuu kaipuu kankaalle? Selvinnee illalla.

Primitiivistä

Nuorena pystyy valvomaan useammankin yön ja silti suoriutumaan töistä. Nykyään jo yksi huono yö saattaa riistää ilon ja halun seuraavalta päivältä, saati jos joutuu valvomaan pitempiä aikoja. Viime yönä, reilun tunnin unosten jälkeen, heräsi nuorimmainen. Itkuherätys oli sen verran pitkä ja perusteellinen, että eipä sen jälkeen enää paljoa nukuttu.

Onneksi työpäivä meni lomanjälkeisen innostuksen merkeissä. Tuleva perjantai tukee sekin jaksamista, ”päivän jaksaa vaikka päällä seisten”. Sitten parin päivän huili ja hyvällä onnella joku parempi yö.

Viilennyt ilma lie tehnyt tehtävänsä, kun niin mieli tekee punaista ja täyteläistä. Sanotaan mitä sanotaan, mutta kyllä rapakon takaa tulee kaksi varsin nautittavaa asiaa: amerikkalainen nykykirjallisuus ja Zinfandel-viinit. Ja jos Hemingwaytä pidetään äijänä, pitää muistaa, että Zinfandelikin on jalostettu Primitivosta.

Ylimääräistä

Vapauden indikaattori ja maalaisuuden mittari maksoi tänään ylimääräisen sataviisikymppisen. Sen verran on omavastuu lasivakuutuksessa. Jokainen autoon mennyt euro tietysti harmittaa, mutta harmittaisi vielä paljon enemmän jos tuulilasivakuutusta ei olisi ollut. Kivi pamahti lasiin lomareissulla jossakin Kempeleen tietämillä. Aluksi näytti, että lasiin jäi vain pieni, tavanomainen jälki. Parin päivän päästä iskukohdasta luikerteli siisti halkeama.

Muualla tuulilasissa halkeamia katsastusmiehet sietävät, mutta eivät kuljettajan näkökentässä. Kuten olen jo kertonut, siirryin itse julkisten käyttäjäksi. Se ei tarkoita sitä, etten rattiin tarttuisi. Tahtoo olla niin, että renkaan vaihdot, katsastukset, huollot ja korjaukset jäävät perheen miesväen vastuulle. Joku viisas on joskus määritellyt sen, kuinka paljon ihmisellä on ylimääräistä aikaa ja rahaa. Juuri sen verran, kun auton yllättävä korjaaminen kestää ja maksaa.

Ensimmäinen työpäivä, ja vielä autotta

Selvittiinhän siitä, ensimmäisestä työpäivästä loman jälkeen. Aamu sujui melko mukavasti, mutta sitten iski väsy ja outous. Sillä kävihän niin, että keskimmäisemme heräsi kolmen maissa ja käpertyi kainalooni, kun uni ei enää tullut. Ei tullut isällekään, hellistä tunteista huolimatta olisin ollut kiitollinen virkeämmästä viikon alusta.

Haastattelin tänään norppauimari Kimmo Ohtosta. Kimmo aikoo kauhoa 125 kilometriä Savonlinnasta Lappeenrantaan. Tempauksella kerätään huomiota ja rahaa Saimaannorpan hyväksi. Melko hyvin mieheltä, joka vielä vuosi sitten osasi uida vain auttavasti.

Ihan samanlaiseen ympäristötekoon en vielä itse kyennyt, mutta yritystä on.
Aloitin nimittäin autottoman työmatkailun. Ensimmäinen päivä oli lupaava, missasin vain yhden bussin eikä matkoihin käytetty aikakaan ollut paha. Ihan hyvin mieheltä, joka vasta eilen selvitti, mitkä bussit meille päin kulkevat.

Iltapäiväsuunnitelma

Pari viikkoa lorvailua, pari viikkoa puuhastelua, siitä oli loma tänä vuonna tehty. Soran kärräämistä, pihan raivaamista, tavaroiden kierrätystä, marjapensaiden istutusta - vaikka varsinaiset rakennustyöt ovat takana päin, omakotiasujilla tekemistä riittää.

Onpa tässä suorittamisen ja väsymyksen ahtaassa välikössä joskus puheissa vilahtanut muutto kerrostaloon. Ei tarvitsisi viedä ruohonleikkuria huoltoon eikä putsata vesikouruja. Ei talsia aamulla postilaatikolle eikä odotella lämmintä vettä. Mutta toisaalta, mitä ihmettä sillä kaikella ajalla tekisi? Ehkä joskus tulevaisuudessa ihmettelemme itsekin touhujamme: viidessä vuodessa kolme lasta ja talon rakennusprojekti. Me molemmat vanhemmat mukana työelämässä, totta kai, eihän tämä muuten olisi mahdollista. Mutta kuten sanoin, ehkä tulevaisuudessa, nyt ei ehdi miettiä. Paljon kaivattua aikaa ei tällä haavaa hankita asumismuotoa vaihtamalla vaan työjärjestelyillä. Huomisesta alkaen aamurutiini on seuraavanlainen: viideltä ylös, suihku, kahvi ja kuudeksi duuniin. Aikainen vuoro päättyy myös ajoissa. Periaatteessa minun ja lasten kotiutumisen väliin jää tunti, pari. Se näyttää kirjoitettuna hyvältä, mutta miten lie käytännössä?

Eka päivä

En muista milloin silmät olisivat viimeksi kostuneet. Nuorimmaisen iso päivä sujui kaikkein kivuttomimmin, tarhaleikkeihin keskittynyt ei huomannut kuinka isä livahti kesken kaiken pois. Pienesti jännittänyt keskimmäinen taas totesi eskarikavereistaan, että tuttujahan nämä ovat, opeja myöten. Mutta kylläpä isän sydänalassa värähti, kun päästi esikoisensa kädestä irti.

Koulutulokkaat jaettiin nimenhuudolla kahteen reppuryhmään. Kiemurtelevassa jonossa toiset olivat kuin kotonaan, osa ei hukannut katsekontaktia vanhempaansa hetkeksikään. Kaihoisimmat katseet luotiin silti isien ja äitien puolelta. Vaikka kyseessä oli ensimmäinen koulupäivä, vanhempia ei kutsuttu kouluun sisälle. Paikalta poistui monta silmäkulmaansa pyyhkivää saattajaa.

Aloitus on yleensä positiivinen määre, mutta merkitsee se myös jonkun lopetusta. Iloon sekoittuu myös surua. Päällimmäisenä ehkä tunne, että nytkö jo? Heti perään huoli  tulevaisuudesta ja turvallisuudesta. Toivottavasti lapsestani ei tule kiusattua eikä kiusaajaa. Muistan kyllä kuinka armoton koulumaailma voi olla. Kovin hiljainen on tämä talo.

Aloituksia

Viikko lomaa jäljellä. Alkuviikot meni puhtaasti lomaillessa, ensimmäinen viikko pohjanmaalla, toinen mökillä. Tämän kesän kokemuskenttään merkittiin mm. Ähtäri, Hailuoto ja savusauna. Lapsien mielestä loman parasta antia oli - jälleen kerran - uintihetket oman mökin rannassa. Parin viikon jälkeen oli silti mukava palata kotiin.

Kolmas viikko meni jo tutussa touhussa, taloa laittaessa. Tulipa osallistuttua myös naapurin peltikaton nostoon. Reidet ovat vieläkin vatkulia. Tämän viimeisenkin lomaviikon suunnittelin käyttäväni tehokkaasti: istuttaa pari marjapensasta, luumupuun, rakentaa edellisille kehikot ja lisätä yhdet ikkunat tuulisille etu- ja takakuisteille.

Tähän astinen loma tuntuu pidemältä kuin kolmelta viikolta. Olen pitänyt työkännyn ja työpostit visusti lukkojen takana. Alkupäivien ihmettelyn jälkeen en niitä edes kaivannut. Loma lienee tehnyt tehtävänsä, kun ajatus viikon päästä alkavista töistä ei ahdista lainkaan. Voi se kertoa myös työn mielekkyydestä.

Aloituksista puheenollen vaimoni työt alkoivat jo tänään. Hyvillä mielin näytti aamulla starttaavan, ehkä osin loman ansiosta. Kun itse aloitan viikon päästä, aloitan uudessa homassa: siirryn iltapäivästä aamuun Olgan juontokaveriksi. Toinen syy, ettei loman loppuminen ahdista: duunikaverina tulee olemaan yksi Suomen parhaista.

Lisäksi perheessämme yksi aloittaa koulun, toinen eskarin ja kolmas tarhan. Tähän vuodenaikaan osuu myös urheilu- ja harrastekerhojen aloitukset. Niinpä viime päivämme ovat olleet kalentereiden synkronointia mutta myös avaimia, kelloja, kännyköitä ja reppuja. Melkoinen määrä aloituksia.