Epäkorrekti katsaus nykypolitiikkaan

Minulla ei ole niin kutsuttua poliittista kantaa, vaikka työssäni kuulen usein olevani jonkin ideologian puolella. Parhaimmillaan olen saanut samasta ohjelmasta palautetta: ‘senkin kommari’ ja ‘täysi porvari’. Tähän saakka olen käyttänyt äänioikeuttani ahkerasti, mutta en kovin uskollisesti. Vaaliasiantuntijat puhuvat liikkuvista äänestäjistä, itse puhun mieluummin valinnan mahdottomuudesta.

Monet asiantuntijat - muutkin kuin luontoihmiset - ovat huolissaan ylikulutuksestamme. Esimerkki: käytämme luonnonvaroja enemmän kuin ne uusiutuvat. WWF:n arvion mukaan nykyisellä kulutuksella tarvittaisiin 1,6 maapalloa kattamaan globaali luonnonvarojen tarve kestävästi. Toki näitä tietoja voi epäillä, mutta kannattaa myös miettiä, miksi varoittelijat valehtelisivat? Mitä he hyötyvät siitä, että ovat huolissaan ekosysteemin säilymisestä?

Kriitikoiden motiiveja on helpompi kyseenalaistaa. Raha ja valta haluaa säilyttää nykyisen asiaintilan. Muutokset saattaisivat johtaa omaisuuden uudelleen jakoon. Ei kannata ihmetellä, miksi elinkelpoisten eksoplaneettojen etsintä käy kiivaana; meillä on siihen sekä teknologiset edellytykset sekä kohta myös käytännön pakko. Toki olemme myös uteliasta lajia, mutta on karua ajatella, että ihminen etsii mieluummin uuden planeetan asuttavakseen, kuin yrittää ratkaista oman planeettamme ongelmia.

Samat asiantuntijat, jotka ovat huolissaan maapallon kestävyydestä, sanovat, että kulutuksen vähentäminen olisi paras, halvin ja nopein keino turvata tulevaisuutemme. Tähän sisältyy ainakin kaksi ongelmaa: varakkaimmat eivät siihen suostu ja köyhimmillä ei ole mistä vähentää. YK:n mukaan köyhien suhteellinen osuus on kuitenkin viime vuosina vähentynyt, mikä on inhimillisesti tarkastellen hienoa, mutta kulutusta se ei vähennä.

Yksi vaihtoehto olisi vähemmän ihmisiä. Sitä sodat, taudit ja luonnonkatastrofit toki tekevät, mutta kestävätkö ihmisarvon ja elämän kunnioittamisen ihanteet tällaista kenenkään toivoa? Eivät kestä. Ja jos penttilinkolat puhuvat ylikansoituksen vaaroista, mitä he silloin kohtaavat. Halveksuntaa ja vihamielisyyttä?

Niinpä meille on jäänyt nykyinen vaihtoehto, jota noudatetaan - tai suoritetaan - ymmärtääkseni muissakin kuin markkinatalouteen perustuvissa maissa: korkeaa ja paljon ympäristöä kuluttavaa elintasoa suodaan tarpeeksi pienelle väestömäärälle. Ja me todellakin kulutamme ja tuhlaamme, mutta suhteellisen pieni määrämme pitää tuhot siedettävinä.

Viimeinen vaihtoehto kuulostaa samaan aikaan sekä epäreilulta että järkevältä, näin maapallon kantokyky säilyy. Ehkä jopa siihen saakka, että uusi koti löytyy. Mutta hyväksyisimmekö paremmin nykymenon, jos se perusteltaisiin reilusti ekosysteemin säilyttämisellä? On kuitenkin pienempi paha päättää ihmisten epätasa-arvoisesta kohtelusta kuin ihmiselämästä.

Nykyisillä kulutustottumuksilla ja nykyisellä talousjärjestelmällä epätasa-arvosta ja omaisuuden epätasaisesta jakautumisesta tuskin päästään. Tällä tavalla ajatellen on melkolailla sama, mitkä puolueet ovat vallassa. Niin kauan kun politiikkaa tehdään talouden ehdoilla, on vaikea uskoa, että asiat muuttuisivat. Maapallo ei tarvitse ihmistä, ihminen tarvitsee maapalloa. Onnea meille asuinkelpoisen planeetan etsimiseen.

Valoa pimeään

Yleensä kategoriat sucks, ja määrittelyt pakenevat kohdettaan, mutta muutama jakotapa ihmisten välillä herättää minussa lokeroijan: Toinen on vähän tunnetumpi 'ekstrovertti-introvertti' -jaottelu. Toinen jakotapa ihmisten välillä on vähemmän käytetty, mutta itselleni tutumpi: energiaa antavat ihmiset ja energiaa vievät ihmiset.

Työssä eron huomaa, fiiliksellä on lopputulokseen vaikutusta siinä missä sisällölläkin. Kanssaihmisen voimia verottavaan jengiin sijoittaisin ainakin negatiivisesti ihmisiin ja asioihin suhtautuvat tyypit ja elämäntapavalittajat, mutta myös egoilijat ja erinäiset päälle päsmärit.

Energiasyöpön ihmisen kanssa vietetyn ajan jälkeen olo on epämääräisen tyytymätön. Jotkut kuvailevat oloaan sanoin 'kuin happi loppuisi'. Hyvä mieli on poissa, ja tilalla - tapauksesta riippuen - lievä harmitus tai vähän suurempi ärtymys.

Päinvastaiset ihmiset voimaannuttavat muita. Energiaa ympärilleen säteilevät ovat kynttilöitä, jotka valaisevat hämärää ja vetävät puoleensa. Jotkut voivat loistaa kuin majakat: Käy kanssani. Täällä on turvasatama. Täällä sinut hyväksytään sellaisena kuin olet.

Samalla kun ihailen energiaa ympärilleen säteileviä ihmisiä, myös heitä ihmettelen. Eivätkö he lue uutisia? Eivätkö he ahdistu peloista ja vääryyksistä, joilla todellisuutemme on vuorattu? Eivätkö he välitä? Vai välittävätkö he tavalla, jota emme aina ymmärrä?

Jako energiaa antaviin ja energiaa vieviin ihmisiin ei katso ikää eikä sukupuolta. Ei ammattia, koulutusta eikä ideologiaa. Mistä hyvää jakavien ihmisten läsnäolo kumpuaa? Mikä heidän valonsa sytyttää. Onko hehku synnynnäistä vai opittua? Jos se on opittua, kuka viestikapulan heille välittää?

Ainakin heitä yhdistävät oikeat valinnat. He ovat valinneet toivottomuuden sijaan toivon. Valittamisen sijaan tekemisen. Kaunan sijaan anteeksiannon. Ylpeyden sijaan nöyryyden. Ja aika usein, puhumisen sijaan kuuntelemisen. Ja lopulta, kylmyyden sijaan lämmön, joka auttaa meitä muita jaksamaan.

Työ ja työteliäisyys

Työllä on merkitystä. Työllä on monta merkitystä. Kaikki lähtee siitä, että työtä pitää olla. Ilman työtä on vaikeaa saavuttaa onnea, tai edes tyytyväisyyttä. Myös toimeentulo vaikeutuu. Identiteetin ja merkityksellisyyden kokemuksen löytymisessä työstä on apua. Työ tuo usein myös sosiaalisia suhteita tullessaan, kuten työkavereita tai asiakkaita.

Työ ei ole pakollista, mutta sen pitäisi olla. Lihakset ovat käyttämistä varten. Niin ovat myös aivot. Työnteossa olisi suotavaa, että edes toista näistä saisi käyttää. Keho rappeutuu ilman liikuntaa, aivot tarvitsevat jumppaa. Muuten ihmiselle käy kuten aitan taakse ajetulle autolle, ruostuu käyttökelvottomaksi.

Työstä voi saada myös elämyksiä. Työstä voi saada onnistumisen tunteita. Työstä voi saada jännitystä. Työstä voi saada monenlaista tyydytystä. Puhutaan työn sisällöstä, jopa intohimosta työtä kohtaa. 'Tehdä työtä, jolla on tarkoitus': mikä jalo pyrkimys.

Työhön liittyy myös työteliäisyys ja sen tuoma tyytyväisyys. Edellisiä tarvitaan jälkimmäisen saavuttamiseksi. Joskus työteliäisyyttä kuvataan sanoilla ahkeruus, uutteruus, sinnikkyys ja viitseliäisyys. Sanakirjan mukaan työteliään vastakohta on laiska. Myös haluton tulee mieleen.

Työteliäisyys on asenne, siinä kuin työ on toimi tai tehtävä. On nimittäin niin, että toimeentulon eteen, ja elämänlaadun kohottamiseksi, pitää saada ponnistella. Vastikkeeton tulo mahdollistaa elämisen mutta ei tee elämästä hyvää. Työteliäs on yrittäjä, vaikka usein ilman yritystä.

Työteliästä työntekijää pidetään aikaansaapana. Työtön työteliäs hakee töitä, vaikka ei saisikaan. Työteliäs auttaa naapurin mummoa tai hakeutuu vapaaehtoistyöhön. Suomalaista järjestökenttää tai joka niemen ja notkelman kattavaa seuratoimintaa ei olisi ilman työteliäitä ihmisiä.

Mikä tässä on sitten ongelma? Ongelma on se, ettei edes työteliäisyys takaa työtä. Ongelma on se, ettei työn puuttuminen tarkoita vain tekemisen tai statuksen puutetta, vaan mielekkään elämisen mahdollisuuden puutetta. Ongelma on se, että riittävä 'epämielekkyys' voi aiheuttaa vielä suurempia ongelmia.

Työteliäs tietää, että mitään ei saa ilmaiseksi. Ei pidä saadaakaan, siksi työteliäs haluaa tehdä työtä.

Humanitarium

Tänä vuonna jaetaan taas Millennium-teknologiapalkinto. Se myönnetään innovaatioille paremman elämän puolesta. Palkinnon tavoitteena on nostaa esiin teknologian tutkimusta ja tehdä Suomea tunnetuksi teknologiamaana ja pohjoismaisena hyvinvointivaltiona.

Pohjoiseen hyvinvointivaltioon kuuluu sellaisia toimintoja ja arvoja kuin toimiva demokratia, yhteiskuntarauha ja ilmainen koulutus. Kuten myös tulonsiirrot, tasa-arvo ja terveys. Lisää hienoja suomalaisia keksintöjä luettelee Ilkka Taipale kirjassaan '100 sosiaalista innovaatioita'. Esimerkkeinä jokamiesoikeus, neuvola-järjestelmä ja suomalainen taloyhtiömalli.

Millennium-palkinto on myönnetty mm. World Wide Webin, sinisen ja valkoisen ledin sekä avoimen lähdekoodin kehittäjille. Entä jos tehtäisiin palkinto suomalaiselle keksinnölle? Sellaiselle, joka kuvastaa tätä suomalaista hyvinvointivaltiota? Monipuolisesti paremman elämän puolesta.

Mikä estäisi valtiota kehittämästä 'Humanitarium' -palkintoa, jolla palkittaisiin paras sosiaalinen innovaatio? Siinä, kun Nobel-palkintoja jaetaan esim. kirjallisuuden, fysiikan tai lääketieteen aloilla, 'Humanitarium' -palkitsemisen voisi kohdistaa työttömyyden poistoon, yksinäisyyden vähentämiseen ja koulukiusaamisen kitkemiseen.

Jos ja kun isot yhteiskunnalliset haasteet ovat valtiolle tuskaisen vaikeita ratkaistavia, mukaan voitaisiin houkutella startupit, ajatushautomot ja pelifirmat. Samalla paranisi julkisen ja yksityisen sektorin paljon haikailtu yhteistyö. Jos palkintosumma olisi Millennium-palkinnon luokkaa, se houkuttelisi mukaan todella paljon erilaisia ideoita ja ideoijia.

Mitä jos yhteiskunnan sadoista miljoonista työllisyyden hoitoon kuluvista euroista lohkaisisi miljoonan sille, joka keksii parhaan keinon työllisyyden parantamiseksi? Millaisia keinoja tämä innovoiva kansa keksisikään koulukiusaamisen vähentämiseksi?