sunnuntai 19. elokuuta 2018

Lasten urheilusta 8

Yhdessä lasten kanssa

Tänään kävin kävelylenkillä yhden lapseni kanssa, hänen, joka liikkuu, mutta ei urheile. Muistin yhden sillan sijainnin väärin, joten 60 minuutin reippailumme kesti 75 minuuttia. Lapsi ei mokastani hämmentynyt. Toisinkin on ollut, kiukkuisina ja puhumattomina kävelty. Nyt juttelimme koko matkan: koulusta, yökyläilystä, moottoripyöräkerhoista ja mieheksi kasvamisesta. Tärkeitä juttuja.


Eilen kävin vetäisemässä Paloheinässä porrastreenit. Mukana oli lankoni sekä kilpaurheilua harrastava lapseni. Tein tunnin harjoituksen, siinä ajassa ehdin portaat ylös ja alas kaksitoista kertaa, juniori lönkytteli portaat neljätoista kertaa. Pari kertaa portaissa kohdatessamme heitimme 'läpsyt'. Tuntui hyvältä. 


Viime viikolla sain sähköpostia nuorimmaisen lapseni taekwondovalmentajalta. Hän kysyi minua lapsi-aikuisryhmään apuohjaajaksi. Suostuin, homma on minulle tuttua vuosien takaa. Eikä rasti kuullosta pahalta, vain joka toinen kerta. Näin ollen joka toinen kerta saan edelleen treenata itsekin, yhdessä lapseni kanssa. Niin hienoa. 




Perheemme urheilijanuorukaisen kanssa olen käynyt joogassa kaksi vuotta. Keväällä aloitimme yhteiset porrastreenit. Viime talvena aloitin taekwondon nuorimmaiseni kanssa perheryhmässä. Ja yhden lapseni kanssa käyn kävelyllä, joskus otetaan muutama erä pihatennistä. 


Aina tilanne ei ole ollut näin hyvä. Omat urheiluvammat ja polvikivut yhdistettynä pitkäaikaiseen valvomiseen lasten syntymien jälkeen veivät minusta mehut. Olin kuntoilematta vuosia. Heikkenevä kunto söi jaksamista elämän kaikilla osa-alueilla. Jälkeen päin tuo aika tuntuu tummalta ja osin myös epätodelliselta. 


Samat lapset, jotka olivat joskus tekosyyni olla pitämättä huolta itsestäni, ovat muuttuneet syyksi huolehtia itsestäni. Lasten kasvaessa olen löytänyt kuntoilun ja urheilun uudestaan, oikeastaan se on lasteni ansiota. Niin kauan, kun kelpaan heidän kaverikseen, aioin käyttää tilannetta hyväkseni. Kun liikkuu ja urheilee lastensa kanssa, oma treeniaika ei ole pois perheen yhteisestä ajasta.