Valoa pimeään

Yleensä kategoriat sucks, ja määrittelyt pakenevat kohdettaan, mutta muutama jakotapa ihmisten välillä herättää minussa lokeroijan: Toinen on vähän tunnetumpi 'ekstrovertti-introvertti' -jaottelu. Toinen jakotapa ihmisten välillä on vähemmän käytetty, mutta itselleni tutumpi: energiaa antavat ihmiset ja energiaa vievät ihmiset.

Työssä eron huomaa, fiiliksellä on lopputulokseen vaikutusta siinä missä sisällölläkin. Kanssaihmisen voimia verottavaan jengiin sijoittaisin ainakin negatiivisesti ihmisiin ja asioihin suhtautuvat tyypit ja elämäntapavalittajat, mutta myös egoilijat ja erinäiset päälle päsmärit.

Energiasyöpön ihmisen kanssa vietetyn ajan jälkeen olo on epämääräisen tyytymätön. Jotkut kuvailevat oloaan sanoin 'kuin happi loppuisi'. Hyvä mieli on poissa, ja tilalla - tapauksesta riippuen - lievä harmitus tai vähän suurempi ärtymys.

Päinvastaiset ihmiset voimaannuttavat muita. Energiaa ympärilleen säteilevät ovat kynttilöitä, jotka valaisevat hämärää ja vetävät puoleensa. Jotkut voivat loistaa kuin majakat: Käy kanssani. Täällä on turvasatama. Täällä sinut hyväksytään sellaisena kuin olet.

Samalla kun ihailen energiaa ympärilleen säteileviä ihmisiä, myös heitä ihmettelen. Eivätkö he lue uutisia? Eivätkö he ahdistu peloista ja vääryyksistä, joilla todellisuutemme on vuorattu? Eivätkö he välitä? Vai välittävätkö he tavalla, jota emme aina ymmärrä?

Jako energiaa antaviin ja energiaa vieviin ihmisiin ei katso ikää eikä sukupuolta. Ei ammattia, koulutusta eikä ideologiaa. Mistä hyvää jakavien ihmisten läsnäolo kumpuaa? Mikä heidän valonsa sytyttää. Onko hehku synnynnäistä vai opittua? Jos se on opittua, kuka viestikapulan heille välittää?

Ainakin heitä yhdistävät oikeat valinnat. He ovat valinneet toivottomuuden sijaan toivon. Valittamisen sijaan tekemisen. Kaunan sijaan anteeksiannon. Ylpeyden sijaan nöyryyden. Ja aika usein, puhumisen sijaan kuuntelemisen. Ja lopulta, kylmyyden sijaan lämmön, joka auttaa meitä muita jaksamaan.

Jotakin on muuttumassa

Negatiivisuus on meillä verissä, sanotaan. Historian saatossa meitä ovat koetelleet sodat, sorrot ja nälänhädät. Vaikka hätämme on hävinnyt, tai ainakin merkittävästi vähentynyt, samat negaatiot tuntuvat hallitsevan tietoisuuttamme. Maailmakuvaamme muokkaavat viestimet ovat keskittyneet monenlaisten inhimillisten ja taloudellisten uhkakuvien esittämiseen.

Osa negatiivisuudestamme perustuu evoluutioon: historian saatossa luonnonvalinta on suosinut pessimistejä. Liian optimistiset yksilöt ovat päätyneet petojen suihin, kuten psykoterapeutti Arto Pietikäinen on käyttäytymistämme selittänyt. 'Pessimisti ei pety' on edelleen paljon käytetty slogan.

Sananvapauden nimissä oman mielipiteen lausuminen on luvallista, monesti jopa suotavaa, mutta tarvitseeko sen lähtökohtaisesti olla negatiivista? Valittaminen on myös yhteisöllinen kokemus. Meillä on tarve kuulua joukkoon. Samanmielisyys on yksi hyväksynnän hakemisen muoto. Sitä paitsi moittimalla muita, on voinut ylentää itsensä. 

Moittiminen on helpompaa kuin kehuminen. Epäkohtia on helpompaa löytää kuin asioiden ja ihmisten hyviä puolia. 'Ei' on helpompi sanoa kuin 'kyllä'. Epäily on helpompaa kuin luottamus. 'Minä' on helpompi sanoa kuin 'me'. Unohtaminen on helpompaa kuin muistaminen. Välinpitämättömyys on helpompaa kuin välittäminen. Vai onko sittenkään?

Viime aikoina ilmassa on ollut myös toisenlaisia signaaleja. Positiivisempi ilmapiiri on vallannut alaa. Kannustus ja kehu eivät ole enää niin harvinaisia kuin aikaisemmin. Miten se vanha viisaus menikään? "Emme ehkä voi vaikuttaa itse asioihin, mutta voimme vaikuttaa siihen, miten asioihin suhtaudumme". Joko käyskentely murheenlaaksossa alkaa riittää?

Useampikin päättäjä ja vaikuttaja on ottanut kantaa positiivisemman ajattelun puolesta. Heitä tuskin voi kiittää aiheen keksimisestä, mutta hyvästä vainusta kuitenkin. Ehkä olemme kansakuntana saavuttamassa sen iän, että omanarvontuntomme kestää myös kaverin kehaisun. Ehkä suomalaisella hyvinvoinnilla on jo sen verran mittaa, että se alkaa vaikuttamaan suhtautumistapaamme. Ja onko syillä niin väliä, pääasia, että jotakin on muuttumassa.