Eka päivä

En muista milloin silmät olisivat viimeksi kostuneet. Nuorimmaisen iso päivä sujui kaikkein kivuttomimmin, tarhaleikkeihin keskittynyt ei huomannut kuinka isä livahti kesken kaiken pois. Pienesti jännittänyt keskimmäinen taas totesi eskarikavereistaan, että tuttujahan nämä ovat, opeja myöten. Mutta kylläpä isän sydänalassa värähti, kun päästi esikoisensa kädestä irti.

Koulutulokkaat jaettiin nimenhuudolla kahteen reppuryhmään. Kiemurtelevassa jonossa toiset olivat kuin kotonaan, osa ei hukannut katsekontaktia vanhempaansa hetkeksikään. Kaihoisimmat katseet luotiin silti isien ja äitien puolelta. Vaikka kyseessä oli ensimmäinen koulupäivä, vanhempia ei kutsuttu kouluun sisälle. Paikalta poistui monta silmäkulmaansa pyyhkivää saattajaa.

Aloitus on yleensä positiivinen määre, mutta merkitsee se myös jonkun lopetusta. Iloon sekoittuu myös surua. Päällimmäisenä ehkä tunne, että nytkö jo? Heti perään huoli  tulevaisuudesta ja turvallisuudesta. Toivottavasti lapsestani ei tule kiusattua eikä kiusaajaa. Muistan kyllä kuinka armoton koulumaailma voi olla. Kovin hiljainen on tämä talo.