Tuli kuvallinen tekstiviesti keskimmäisen lapsen kaverin äidiltä. Kuvassa näkyi kissan kokoisia kirjaimia naapuritalon valkeassa seinässä. Ymmärrettävästi joku pahoitti mielensä. Salapoliisin työtä ei tällä kertaa tarvittu, aloittelevat graffititaiteilijat olivat kirjoittaneet seinään omat nimensä.
Olemme saaneet iloita lapsemme varhaisesta kirjoitustaidosta ennenkin. Ensimmäinen muisto on ajalta kun esikoisemme opetteli kirjoittamisen alkeita. Olan yli kurkkiminen ja matkiminen avasi uuden maailman myös pikkuveljelle. Laitoimme toki merkille keskimmäisen kiinnostuksen kirjaimiin, mutta emme olettaneet hänen itsestään niitä oppivan.
Kunnes eräänä iltana tyynyssä, lakanoissa ja vaatekaapissa luki tyylipuhtaasti "paska". Puolittain harmitti, puolittain nauratti. Vaatekaappia sai kaveri hinkata aika kauan, lakanoissa teksti on yhä tallella. Petivaatteita emme ole heittäneet pois, ovatten taiteilijalla edelleen säännöllisessä käytössä.
Vain muutama viikko edellisestä, ja paska-gate levisi myös tarhan puolelle. Vessanpönttö, lavuaari, ovet, seinät, jopa alumiiniset välilistat oli kirjailtu tuolla tutulla tuotoksella. Tarhan tädit jaksoivat kannustaa: "olkaa ylpeitä lapsenne taidoista. Pojastahan voi tulla mitä tahansa".
Tänä iltana kolme poikaa vanhempineen kuuraa naapuritalon seinää. Paikalla lienee äkäisiä taloyhtiön edustajia, joille lasten kehitysaskeleet, taiteelliset taipumukset tai edes oikeinkirjoituksen ilot eivät samalla tavalla aukene. Tai edes se tieto, että tämän päivän anarkisti voi olla huomisen ministeri.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti