Täyskuu(ko)

Nyt tiistai-iltana täällä Etelä-Suomessa on komea täyskuu. Hajanaiset pilvet lisäävät ilmiön näyttävyyttä. En yhtään ihmettele, että entisaikain tähtitieteilijät luulivat kuun tummien alueiden olevan meriä, niin selvästi ne erottuivat. Taas tuntui siltä miltä viime aikoina on usein tuntunut - halusin kuvata näkemäni.

Hyvänkään puhelimen kamera ei tahdo tavoittaa täyskuun taikaa. Kuvan suttuisuudesta suivaantuneena koetin ensimmäistä kertaa kuvamuokkausta. Muutamalla valotuksen, terävyyden ja värikylläisyyden muutoksella jälki muuttui tämän näköiseksi. Ei siis mitään tekemistä todellisuuden mutta leikin kanssa kumminkin.

10 kirjaa, 5 henkeä

Helsingin kirjamessut on meidän vuotuinen must-tapahtumamme, sinne on päästävä tuli mitä tuli. On sinne päästykin: kolme kertaa olemme olleet siellä vaunujen kanssa, parina vuonna olen messuillut työn merkeissä, loput keikat olemme tehneet vaimoni kanssa kahden.

Tänä vuonna fiilistä parantivat isompi messualue ja sitä kautta leveämmät käytävät. Ensimmäistä kertaa messuilla tuntui jopa väljältä. Ensimmäistä kertaa pääsimme paikalle perjantai-iltana. Sen sijaan lastenvahdin mahdollistama  punkkufiilistely ei tainnut olla ihan ensimmäinen kerta.

Ainoa miinus reissulle on vanha tuttu, aikapula. Yhden illan yleissilmäys jää hajanaiseksi, kirjailijahaastattelut kuuntelematta ja täsmähankinnat löytämättä. Mikä ei tietenkään tarkoita, että messuilta ei jäisi mitään käteen.  Kolmessakin tunnissa ennättää aistia hyvin tunnelmaa, ja vinguttaa myös korttia.

Omaan kassiini päätyi Hilary Mantelin loistavan Susipalatsin palkittu jatko-osa Syytettyjen sali, sekä Pablo Tussetin Sian nimeen. Vaimo panosti Mummoon, DeLilloon ja muuhun filosofiaan. Lapsista isoimmat saivat avaruusaiheista kamaa, nuorimmaisen toive kaivurikirjasta toteutui. Yllättävän maltillista menoa.

Valohoitoa

Olen harmitellut muutama vuosi sitten rakennetun talomme vaatimatonta valosuunnittelua. Jotenkin sen kaiken kiireen keskellä ei tullut tarpeeksi keskityttyä asiaan. Kattoon sinänsä tuli riittävä määrä valorasioita, ja seiniin kytkimiä, mutta jotakin jäi silti uupumaan.

Harmittelu loppui tällä viikolla. Ensimmäisenä hankimme keittiön yläkaappien päälle asennettavat led-rimat. Koska kaappien yläreunassa kulkee koristelista, valo heijastuu sieltä kattoon. Epäsuora valo, kaukosäätimestä valittavine väreineen, teki sen verran suuren vaikutuksen, että homma ei jäänyt siihen.

Olohuoneesta vanhat plafondit eteiseen ja lasten huoneeseen. Tilalle olkkariin vain yksi valaisin, neljäosainen halogeenispotti, jonka lasisessa kantalevystä löytyvät samat ledit kuin keittiöstä. Eteisen päävaloksi samanlainen, mutta vähän pienempänä. Ja kun on alkuun päästy niin antaa mennä vaan: myös kirjastoon tuli uusi kattovalo ja olohuoneeseen lukulamppu.

Uudistuksen idea on tietenkin valotehon kasvattaminen, nyt sitä on ensimmäistä kertaa meillä riittävästi. Varsinainen juju on kuitenkin huoneiden yleisvaikutelman muuttuminen: eteisen, olohuoneen ja keittiön kattoon kohdistuva valo luo aivan erilaisen tunnelman kuin katosta alaspäin suuntautuva valo.

Epäsuora valaistus toimii paremmin myös yleisvalona, jota tarvittaessa voi tukea kohdevaloin ja kynttilöin. Muutaman työtunnin ja osan veronpalautuksista se maksoi, mutta lopputulokseen voi olla tyytyväinen. Lapset lienevät kaikkein iloisimpia, suunnitteilla on jos jonkinlaista Halloween-juhlaa teemaan sopivine värivaloineen. Että ei kun pöö.

Kutsumaton vieras

Olen odotellut pimeän vuodenajan aiheuttamaa väsymystä tulevaksi jo jonkin aikaa. Tuntuu siltä, että tämä epämiellyttävä ja vakituinen vieras on nyt ovella. Joitakin päiviä olen ollut tavallistakin uupuneempi.

Kaamosmasennus on outo juttu. Alkusyksy on vuoden parasta aikaa. Pimeistä mutta lämpimistä illoista tulee jotenkin eksoottinen olo, etelä-eurooppalainen vähintään. Sitten, muutamassa viikossa, käyskennellään murheen laaksossa.

Outoutta lisää se, että oireet voimistuvat vanhemmiten, tiedostamisesta huolimatta. Tänä syksynä olen onnistunut valmistautumaan tulevaan. Kalanmaksaöljyä, d-vitamiinia ja unikoulua. Ja jos voimat riittävät niin kuntoilua ja terveellisempää suuhunpantavaa.

Tulokset selviävät vasta kevättalvella. Itsearviontia tarkempaa palautetta tulee kanssaihmisiltä. Varsinkin perheenjäsenet ovat tässä ratkaisevassa asemassa. Mikä on miehen kondis, katse harittaa ja koko ajan valittaa? Onko isi okei vai ei?

Harjakaiset

Perjantai-iltana vietettiin naapurissa harjannostajaisia. Rakennuttajien ja rakentajien lisäksi paikalla oli pääsuunnittelija ja naapureita. Tarjoiluissa ei ollut valittamista: 8 tuntia haudutettu hernesoppa on maineensa veroinen eväs. Ekstrana voileipäpöytä ja lukuisat juomavaihtoehdot.

Ilta oli miellyttävän musiikkipitoinen. Yksittäisiä lauluesityksiä, klassista kitarointia, haitarin soittoa ja yhteislaulua. Kokemuksen rikkautta nosti monipuolisuuden lisäksi esitysten monitasoisuus. On kai aika tavallista, että alkuillan esitykset ovat taidokkaampia, loppuillan enemmänkin... tunteikkaampia.

Alkuillasta messissä oli myös lapsia, mukana jopa kaksi nolla-vuotiasta. Harjakaiskulttuurin siirtäminen tuleville sukupolville kuullostaa mukavalta, mutta pitäisikö se kuitenkin siirtää tarjoiluineen: lautasellinen hernekeittoa, kaksi voileipää ja myös juomat perinteen mukaan: lapsille limut ja aikuisille kaksi olutta max.

Marja

Vielä tämän tunnelman haluan jakaa. Valkoiset marjat ja lakastuva, kostea lehvistö, surumielinen mutta silti toiveikas.

Valo

Olen muutenkin tekniikka myönteinen ihminen, mutta erityisesti pidän puhelimien kehityksestä. Ennen Galaxy S III:a en juuri valokuvia napsinut. Nyt tuntuu, että ympäristö on pelkkiä värejä, tiloja ja valoja, jotka pitää vangita.

Kukinto

Koko ajan silmä poimii ympäristöstä upeita värejä ja hienoja yksityiskohtia. Tämäkin naapurin puu on kuulemma joka syksy yhtä kaunis, minä huomasin sen vasta.