Olen pohtinut viime aikoina tulevaisuutta. Siihen on monta syytä: työ, lapset ja ehkä vähän myös
maailmanparannuskärpäsen purema. Ajattelen usein, ettei mikään ole tärkeämpää
kuin tulevaisuus. Paitsi tietysti nykyisyys, jolla joko parannamme tai heikennämme
tulevaisuuttamme. Tämän päivän päätökset ja valinnat ovat huomispäivän
rakennuspalikoita.
Minulle tulevaisuuden
ajatteleminen antaa toivoa ja lohtua. Kun mietin erilaisia tulevaisuuden
skenaarioita, näen enemmän mahdollisuuksia kuin uhkia. Toki siinä
mielikuvitustakin tarvitaan, kun miettii meidän ihmisten pöllöpäisyytä. Vaikka
ahneus ja itsekkyys eivät ehkä koskaan katoa, silti uskon, että altruismi ja
kaardinaalihyveet pitävät lajimme pinnalla. Se on uskoa ihmiskuntaa kohtaan.
Lohtu liittyy taas eskapismiin.
Ajatukset voi tarkoituksella suunnata muualle, välillä ne karkailevat itsekseen. Todellisuuden pakoiluun löydän nopeasti ainakin kolme syytä, arjen haastavuus,
hyväosaisuus ja mielenlaatu. Itse ajattelen olevani yhdistelmä edellisistä.
Vaimoni suorastaan ihailee kykyäni tarttua kirjaan kesken ankaran siivouksen.
Luonnollisesti itse ajattelen mieluummin olevani luova kuin laiska.
Pidän myös tieteisfiktiosta.
Scifissä on usein kyse siitä, miten tiede ja teknologia vaikuttavat ihmisten
arkeen tulevaisuudessa. Osa science fictionista suuntautuu dystopiohin, joissa
ihmiskunnan rippeet taistelevat olemassaolonsa puolesta. On olemassa myös nk.
pehmämpää scifiä, jossa tärkeässä roolissa ovat politiikka, psykologia ja
sosiologia. Millaisia yhteiskuntia me mahdamme rakentaa?
Kun ajattelen tulevaisuutta, en
siis ajattele robotteja ja avaruusaluksia vaan arkeamme ja elinympäristöämme.
Teknologia on tärkeässä roolissa tulevaisuudessa, mutta ihmisen arjelle
alisteisena. Kiinnostavaa on nimenomaan se, miten teknologia vaikuttaa työn
tekemiseen, liikkumiseen ja asumiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti