Arjen tulevaisuus

Olen pohtinut viime aikoina tulevaisuutta. Siihen on monta syytä: työ, lapset ja ehkä vähän myös maailmanparannuskärpäsen purema. Ajattelen usein, ettei mikään ole tärkeämpää kuin tulevaisuus. Paitsi tietysti nykyisyys, jolla joko parannamme tai heikennämme tulevaisuuttamme. Tämän päivän päätökset ja valinnat ovat huomispäivän rakennuspalikoita.

Minulle tulevaisuuden ajatteleminen antaa toivoa ja lohtua. Kun mietin erilaisia tulevaisuuden skenaarioita, näen enemmän mahdollisuuksia kuin uhkia. Toki siinä mielikuvitustakin tarvitaan, kun miettii meidän ihmisten pöllöpäisyytä. Vaikka ahneus ja itsekkyys eivät ehkä koskaan katoa, silti uskon, että altruismi ja kaardinaalihyveet pitävät lajimme pinnalla. Se on uskoa ihmiskuntaa kohtaan.

Lohtu liittyy taas eskapismiin. Ajatukset voi tarkoituksella suunnata muualle, välillä ne karkailevat itsekseen. Todellisuuden pakoiluun löydän nopeasti ainakin kolme syytä, arjen haastavuus, hyväosaisuus ja mielenlaatu. Itse ajattelen olevani yhdistelmä edellisistä. Vaimoni suorastaan ihailee kykyäni tarttua kirjaan kesken ankaran siivouksen. Luonnollisesti itse ajattelen mieluummin olevani luova kuin laiska.

Pidän myös tieteisfiktiosta. Scifissä on usein kyse siitä, miten tiede ja teknologia vaikuttavat ihmisten arkeen tulevaisuudessa. Osa science fictionista suuntautuu dystopiohin, joissa ihmiskunnan rippeet taistelevat olemassaolonsa puolesta. On olemassa myös nk. pehmämpää scifiä, jossa tärkeässä roolissa ovat politiikka, psykologia ja sosiologia. Millaisia yhteiskuntia me mahdamme rakentaa?

Kun ajattelen tulevaisuutta, en siis ajattele robotteja ja avaruusaluksia vaan arkeamme ja elinympäristöämme. Teknologia on tärkeässä roolissa tulevaisuudessa, mutta ihmisen arjelle alisteisena. Kiinnostavaa on nimenomaan se, miten teknologia vaikuttaa työn tekemiseen, liikkumiseen ja asumiseen.

Erityisen kiehtovaa on pohtia, millainen on tulevaisuuden koti. Professori Sirkka Heinonen Tulevaisuuden tutkimuskeskuksesta on sanonut, että asunnosta tulee arjen näyttämö, joka sekä ilmentää asujansa identiteettiä että jopa ennakoi tämän mielentiloja ja tarpeita. Kuullostaa suoranaiselta kehoitukselta: funsitpa tätä, sinä luova laiskuri! Ja olen funtsinut. Tammikuun lopussa siirrytään tuumasta toimeen, jonka nimi on Arjen tulevaisuus.

Nariseva porras

Kotimme toiseksi ylin porras narisee. Puutalossa tietysti normaalia, mutta uudehkossa talossa se on meitä pienesti vaivannut. Pitkään suunnittelin korjaavani narahtelijan, mutta jotenkin se on jäänyt. Onko porras jäänyt korjaamatta - kuten yleensä - saamattomuutta, vai piileekö taustalla muukin syy?

Maailma ympärillämme muuttuu koko ajan monimutkaisemmaksi. Elinympäristömme kompleksisuus, joskus jopa kaoottisuus, vaikuttaa osaan ihmisistä niin, että kodin merkitys kasvaa entisestään. Kuulun heihin. Koti on kaltaisilleni ihmisille turvasatama, jossa voi - jos nyt ei pakoilla pahaa maailmaa - niin ainakin tuntea hallitsevansa asioita, olevansa ohjaksissa.

Tulevaisuuden asumista tutkivat ennustavat, että 'kotiin panostajien' lisäksi kasvaa nukkumispaikkana kotiaan pitävien ihmisten määrä. Tarvittaessa kotia voidaan laajentaa seinien ulkopuolelle: taloyhtiön yhteisiin tiloihin, terasseille ja jopa puistoihin. Tulevaisuuden taloyhtiöt ovat melko erinäköisiä kokonaisuuksia kuin mihin olemme tottuneet.

Itse olen aina asunut vähän paremmin kuin minulla olisi ollut varaa. Olen panostanut kotiin ja säästänyt muualta: vaatteista, varusteista ja matkoista. Omakotiasumiseen liittyy sellaisia kuluja (ja töitä), jotka puuttuvat osakeasumisesta. Järkevää tai ei, se erotus on se summa, jonka maksamme haluamastamme asumismuodosta.

Vaikka meillä on uudehko talo, ikävöimme joskus vanhan rintamamiestalomme kodikkuutta ja tunnelmaa. Siellä ei narissut vain yksi vaan kaikki askelmat, kaikki askeleet. Sillä onhan niin, että asunnosta tulee koti elämällä. Ja elämiseen kuuluu pienet narinat, joskus vähän isommatkin. Ehkä siksi porras on jäänyt korjaamatta.

Koti, ystävät ja maanosa

Koti, uskonto ja isänmaa ovat suomalaisille tuttuja arvoja. Niiden vuoksi on tartuttu aseisiin. Niitä on toisteltu juhlapuheissa, saarnastuoleissa ja vaalikampanjoissa. Sinivalkoisen sanakolmikon varaan, tai ainakin sen avulla, rakennettiin aikanaan uutta valtiota ja luotiin kansallista yhteishenkeä. Hyvä niin.

Edelleenkin iso osa suomalaisista perustaa arvonsa 'Koti, uskonto ja isänmaa' -ajatteluun. Osalle suomalaisista sanakolmikossa kaikuu mennyt aika ja konservatiiviset katsantokannat. Tänä päivänä elämä on kovin erilaista kuin vaikkapa sota-aikoina, sitä paitsi, spekulointi ja ajatusleikit ovat aina paikallaan. Mitä koti, uskonto ja isänmaa tarkoittaa minulle tai meille vuonna 2013?

Koti näyttää pitävän edelleen pintansa, sen merkitys tuntuu jopa kasvaneen. Entä uskonto, kolmikosta ehkä vaikeimmin määriteltävä? Voisiko se laajemmin tarkasteltuna tarkoittaa yhteisöä: naapureita, ystäviä tai muuta omaa 'heimoa'? Isänmaan käsite on hämärtynyt tietysti Eu:n ja globalisaation myötä. Onko isänmaa kohta lähellä vaikka maanosaa?

Hesarin (17.8.2013) Merkintöjä -palstalla Jussi Pullinen kirjoitti yhtenäiskulttuurin pirstaloitumisesta, joka on kiihtynyt erityisesti netin yleistymisen myötä. Mielenkiintoinen aihe, jota varmasti tulevaisuudessa uutterasti tutkitaan; mikä on - ja milloin koettiin - se käänne, kun maantieteelliset heimorajat vaihtuivat virtuaalisiin.

Jatkoimme aiheen käsittelyä vaimoni kanssa aamiaisella. Hän tunnisti välittömästi ilmiön, ja myönsi auliisti olevansa osa jotakin sellaista, jota eivät rajoita alueelliset tai aatteeliset välimatkat. Itse ajattelen samoin. Arvomme voisivat olla koti (yksilöllisyys), ystävät (yhteisöllisyys) ja maanosa. Ja keitä me olemme? Vaikka europpalaisia.