Näytetään tekstit, joissa on tunniste Koulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Koulu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Kaikki alkaa, alusta tai uudestaan

Vuosi sitten perheessämme oli paljon aloituksia, nyt ehkä vielä enemmän. Esikoisemme siirtyy sivupisteestä -paviljongista - pääkouluun. Luonnollisesti koulumatka muuttuu, ja pitenee. Keskimmäisemme aloittaa ekan luokan. Yksinkulkemisen aakkosten haltuunottoa. Nuorimmaisemme vaihtaa päiväkotiryhmää pienistä isompiin. Vain piha, ovi ja kaikki opet muuttuvat. Vain?
Takana on parituntinen kierros tulevilla mestoilla. Vierailtua tuli niin päiväkodin kuin molempien koulujen pihoilla. Emme olleet ainoita, paikoin lapsia roikkui kiipeilytelineillä kuin normiarkena. Puolituttujen vanhempien kanssa vaihdettiin kuulumisia ja pohdittiin tulevia. Ennen virallisia aloituspäiviä, teemme vielä yhden kertauskierroksen.
Syksy, joka luonnossa symboloi loppua, on kääntynyt ihmisillä tarkoittamaan alkua, alkuja. Loma on päämäärä tai laskennallinen nollahetki, jonka jälkeen kaikki alkaa: koulut, työt ja harrastukset. Vanha tai uusi elämä, mutta alkaa kuitenkin. Luopumistakin on ilmassa, mutta se tahtoo jäädä alkujännityksen jalkoihin.
Vaikka loma ja huili on elintärkeää, huomaan aina odottavani syksyä. Arki ja rutiinit, miten niitä voi olla ikävä?! Ehkä se johtuu lasten ja aikuisten eri pituisista lomista. Ehkä siitä, että loma teki tehtävänsä. Ehkä siitä, että huomista - ja sen mahdollisesti mukanaan tuomaa hyvää - on aina odotettu. Ehkä myös elintapojemme odotusarvoista: kun jonkun on kerran alettava, niin alkaisi jo!
Vaikea sanoa, ketä jännittää eniten juuri nyt. Luultavasti meitä aikuisia. Lasten hahmotus ajasta on kovin erilainen aikuisiin verrattuna. Murheettomuutta, hetkessä elämistä ja ötököiden jahtaamista voi vain ihailla. Silti monet riidat tai sanomiset - aikuisten kesken mutta varsinkin aikuisten ja lasten välillä - johtuvat erilaisesta aikakäsityksestämme. Kuka on oikeassa?

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Uudet kengät

Ostettiin keskimmäiselle lapselle kengät. Ei muuten niin ihmeellinen juttu, paitsi että ne ostettiin elokuussa alkavaa koulutietä varten. Eivät olleet kalliit, liekö laadukkaatkaan, mutta tärkeät ovat. Muistissa häilyy isoveljelle vastaavassa tilanteessa hankitut skeittitossut.
Myös reppu, rannekello ja kännykkä kuuluvat tähän siirtymäriittiin, jossa noustaan kasvun seuraavalle portaalle. Tällä tasanteella kengän kylkien Salama McQueenit alkavat vaihtua merkkilogoihin ja Nalle Puh -penaalit korvautua niitti-hirviö-pääkallo-viritelmillä.
Tässä kohtaa ihmiselämää tehdään selvää eroa entiseen. Isouden ja reippauden vaatimukset tuntuvat kasvavan enemmän kuin yhden pykälän, omatoimisuuden ja taidollisten vaatimusten kasvusta puhumattakaan. Meitä vanhempia se aina vähän hirvittää.
Onnistuuko kengännauhojen sitominen ja ruokailuvälineiden käyttö? Muistaako kotiavaimen ja kadun ylityssäännöt? Entä muut ohjeet ja sopimukset, joita olemme päivästä toiseen jankanneet? Ajan kulku ja kotimatka, kellotaulu osaa olla varsin haasteellinen.
Onneksi on kesä, ja kesäloma. Joka vuosi jaksamme hämmästellä samaa asiaa: miten paljon lapset oppivat ja kehittyvät muutaman kuukauden aikana. Monet taidot, jotka vielä keväällä tuntuivat hankalilta, lähes mahdottomilta, alkavat sujua kuin itsestään. Eikä kysymys ole pelkästään harjoittelusta.
Lapsetkin tarvitsevat lomaa, tokaisi meille eräs varhaiskasvatuksen ammattilainen. Sama lepo, vaihtelu ja tylsyys, jota me aikuiset tarvitsemme akkujemme lataamiseen, koskee myös lapsia. Tämä ehkä joskus arjessa unohtuu. Paitsi nyt, kun tuleva ekaluokkalainen solmii viileän rauhallisesti uusien kenkiensä nauhoja.