Kolme vuodenaikaa

Sain kevätkunnostettua yhden polkupyörän. Valinta kohdistui keskimmäisen lapsen fillariin, koska siinä oli eniten laittamista: kumin paikkaamista, lokasuojan kiinnittämistä, pudonneiden pulttien lisäämistä ja erinäistä säätämistä. Perheen muista pyöristä täytin vain renkaat.

Hommaan meni puolisentoista tuntia. Tuossa ajassa kävin lämmittelemässä käsiäni kuuman veden alla kolme kertaa. Siinä syy, miksi pyörien keväthuolto antaa odottaa itseään, ulkona on yksikertaisesti liian kylmä tehdä töitä ilman hanskoja. Viikko sitten laitoimme terassin kesäkuntoon, mutta sitä hommaa tehtiinkin käsineet kädessä. Ja mukavahan siellä on istuskella, talvivaatteissa.

Olen pannut merkille, että myös muutamasta muusta eläjästä huokuu tätä ilmastoperäistä uupumusta. Yhden naapurini pelkäsin jo sairastuneen, kunnes hän sanoi olevansa vain väsynyt lumeen ja kylmään tuuleen. Tiedän tarkkaan, miltä hänestä tuntuu. Toki täällä kylmyyttä kestetään, sitä on jatkunut vain liian kauan.

Toinen naapuri ihmetteli, ettei lähihuoltamolta löytynyt kaasugrilliin komposiittipulloja, teräspulloja vain. Itse olin suunnitellut ostavani kokonaan uuden grillin. Kohmeinen mieleni ei ole enää lämmennyt ajatukselle. Yhtä hyvin voin seisottaa kylmällä terassilla vanhaakin.

Muutaman päivän päästä on Vappu. Ilmatieteenlaitos on kertonut sään jatkuvan samalaisena, plussalla mutta ei kovin lämpimänä. Tai vilahtihan ennusteissa lämpöaaltokin, mutta se taitaa painua sinne, minne seuraava jääkiekon maailmanmestaruuskin, rajan taakse. Kylmää kyytiä voi olla kisoissa luvassa muutenkin.

Vantaalla runsaslumisia talvia on nyt takana neljä. Talven rasitukset yleensä unohtuvat, kun kevät alkaa edetä. Tänä 'keväänä' perinteistä mielenkevenemistä ei ole tapahtunut. Viime kesäkin oli mikä oli. Kun edellisistä helteistä alkaa olla pari vuotta aikaa, tuntuu kuin yksi vuodenaika olisi jäänyt kokonaan välistä.

Tunti maalle

Ikkunasta vilkaistuna mikään ei paljastanut, että lauantaina 23.3. vietettiin tunnin mittaista, valotonta WWF:n Earth Hour -tapahtumaa. Takapihalta avautuva näkymä iltauutisten aikaan oli tavanomainen, ehkä noin joka viides ikkuna näytti pimeältä.

Hyvien, tai hyviltä kuullostavien ideoiden myyminen on tietysti helpompaa kuin epäilyttävien. Ei siis ihme, että valoja sammutettiin 150 maassa. Mukaan oli lupautunut lukuisia kaupunkeja, joiden merkkirakennukset pimennettiin tuen ilmaisuksi ilmastotapahtumalle.

Median käsittelyssä moni pienempikin teemapäivä voi saada tuntuvasti julkisuutta. Saattaa käydä jopa niin, että joku aihetta käsitellyt toimittaja pettyy, kun kanssaihmiset eivät ole hokanneet tuen merkittävyyttä, saati tarkoitusperien pyhyyttä. Melkoista piittaamattomuutta!

Maanantaina kuulin, että Suomessa tapahtumaan oli etukäteen luvannut osallistua parikymmentä tuhatta ihmistä. Luku tuntuu pieneltä, mutta onko se? Tapahtumakalentereita selaamalla huomaa, että jokainen päivä teemapäivä. Yleensä teemoja osuu samalle päivälle useampikin. Monesti hyviä.

Onko siis ihme, että lauantaina valot paloivat useimmissa ikkunoissa? Ihmisten valveutuneisuudesta ja teemojen tärkeydestä huolimatta meidän on pakko tehdä valintoja. Maailmanparantamisen ohessa pitää elääkin, vaikka se joskus tehdään julkisuudessa eettisesti arveluttavaksi.

Me vaihdoimme sähkövalot kynttilöihin lauantaina jo varttia ennen tapahtuman alkua. Hämäryys osoittautui niin tunnelmalliseksi, ettemme raaskineet sytyttää valoja koko iltana. WWF:n  tapahtuma toimii, koska se onnistuu yhdistämään kaksi asiaa, tärkeän ympäristöviestin ja pikkuisen poikkeavan arjen.

(Ei) lapset määrää

Vietettiin lapset määrää-päivää. Tai yritettiin viettää, homma ei mennyt ihan niin kuin piti. Ensinnäkään lapset eivät ole samanmielistä porukkaa. Toiseksi, joitakin toiveita ei voi toteuttaa. Ovat siis mahdottomia, vaikeita tai liian älyttömiä toteutettaviksi - aikuisten mielestä.

Idean taustalla oli halu poiketa arjesta, iloita auringonpaisteesta sekä näyttää lapsille vanhempien rennompaa puolta, sitä, joka oli vallalla ennen lasten syntymiä. Tuntumamme on, että olemme nykyisin huonotuulisempia kuin vuosia sitten. Samaa takakireyttä on taivastellut monet muutkin entiset relaajat, nykyiset vanhemmat.

Väännön jälkeen lapset pääsivät jonkinmoiseen kompromissiin. Ensin HopLoppiin, sitten pizzalle ja lopuksi lelukauppaan. Tässä kohtaa päivän ajatus ja kulku alkoi muuttua. Ei aurinkoisena päivänä mennä sisälle leikkimään. Eikö mennä sellaiseen ravintolaan, jossa voidaan tilata mitä vain? Eipä ostetakaan leluja, vaan kaikille kunnon kengät!

Lasten toiveet tulivat lopulta kaikki tyrmätyksi, päivästä sukeutui melko perinteinen kauppakeskusvisiitti. Aluksi olimme surullisia lastemme mielikuvituksen puutteesta. Vähän päästä alkoi omatunto kolkuttaa. Ketä muuta kuin itseämme voimme lasten toiveista kiittää? Lopulta nolotti vain oma reagointimme ja 'Ei' -sanan tiheä esiintyminen.

Lastenpsykiatri Jari Sinkkosen viimeisin ulostulo sivusi teemapäiväämme: hellikää lapsianne. Sinkkonen ei tietenkään tarkoita aineellista hyvää, vaan läsnäoloa, hellyyttä ja turvallisuutta. Uskon, että olemme edellä mainituissa asiossa mitenkuten onnistuneetkin, vaikka ainahan parantamisen varaa on.

Enemmän olemme huolissamme huumorin ja pelleilyn määrästä. Siitä rentoudesta, josta joku meidät joskus tunsi. Tietenkin olemme sitä mieltä, että aikuiset tekevät päätökset, mutta miten paha rikos olisi ollut antaa lasten kerrankin määrätä? Rikkoa (sinänsä mukava ja toimiva) arki ja näyttää lapsille muutakin kuin otsaryppyjä?

Mutta tulipahan kuitenkin masut täyteen ja kaikille hienot kengät. 

Oonk mää nörtti ny?

Tammikuisen tabletin oston jälkeen on kirjoittaminen vähentynyt melkoisesti. Pariin kuukauteen olen onnistunut tekemään pari hassua blogipäivitystä, osa niistäkin on ollut lauluja. Pidän toki lyriikoiden värkkäilyä kirjoittamisena, mutta nämä riimit ovat syntyneet jo vuosi sitten.

Myös sävellykset ovat vuoden takaa. Mihin olen siis aikani käyttänyt, pelaamiseen? Siihenkin, Clash of Clans-strategiapelistä on kehkeytynyt minun ja poikien yhteinen harrastus. Mutta eivät kultakaivosten rakentamiset ja barbaarien hyökkäykset kokonaan aikaani syö, vaan itse laite, sen lukuisat sovellukset ja toiminnallisuus.

Ei vain se, että tabletissa toimii kaikki applikaatiot, viihde ja viestintämuodot, vaan se, että se kulkee mukana minne vain - hyvässä ja pahassa. Toki läppärissäkin edellä mainitut jutut toimii, mutta taulutietsa on käytettävyydeltään - tai oikeastaan käyttörajoitusten puuttuessa - aivan toista luokkaa.

En tiennyt tarvitsevani tablettia, mutta markkinamies tiesi paremmin. Harkitsin sellaisen hankkimista jo tovin, mutta vasta muusikkotutun esimerkki ja suositukset ratkaisivat pelin. Sähkökirjan lukeminen tai edes kokeileminen, joka oli yksi hankintaperusteista, on toistaiseksi jäänyt. Aika menee musiikkia tehdessä.

GarageBandin musiikinteko- tai editointiohjelma on kaltaiselleni itseoppineelle nikkarille ehdoton apuväline. Se on tarkoitettukin amatööreille: helppo, nopeasti omaksuttavissa, silti korkea laatuinen. Ainoa asia, joka biisiä rakentaessa on hyvä hallita, ovat soinnut. Niiden avulla voi hallita ja soittaa lukuisia instrumentteja.

Tähän mennessä olen värkännyt kahdesta vanhasta laulusta bändiversiot ja tehnyt yksiin vanhoihin sanoituksiin uuden sävelen ja taustat. Lapset katselevat youtubesta Samppa Linnaa. Ja jos intoiluni meneekin jo vähän yli, en pidä sitä kaikkein pahimpana riippuvuutena. Mutta, sitä ei ehkä kannata kysyä perheeltäni.

Vanha tarina

Vanha tarina. Hylättyjen laulun "sisarteoksen" teemana on syyllisyys.

Lomaklassikko

Heti startattuamme kuului auton takapäästä outo, raapiva ääni. Vähän kuin auton lokasuojan sisällä olisi ollut jäätä, joka otti kiinni renkaaseen. Päällisin puolin kaikki näytti olevan kunnossa, päätettiin vielä jatkaa. Hetken kuluttua kuului melkoinen lojahdus ja auto keinahti takapäästä alaspäin.

Vaimo tokaisi heti, että nyt meni rengas. Taisin lisätä siihen, että olisikin vain rengas. Auto parkkiin, tunkilla ilmaan ja rengas pois: takajousi poikki! Jousi oli katkennut jo aiemmin, sillä juuri se raapi rengasta ja luonnollisesti sen puhkaisi. Jos ihmettelet, eikö katkennutta takajousta huomaa, puolustaudun miehisesti: en istunut kuskin pukilla.

Mieleen tulvahti yhtäaikaa monta kysymystä. Miten jousi voi noin vain katketa? Mahtoiko mennä muutakin rikki? Jos vaihdan renkaan, voiko auton ajaa korjaamolle? Ja missä on lähin korjaamo? Entä hinausauto? Kattaako vakuutus mitään? Ja lopulta: saako hotellivarauksen peruttua?

Sillä kävihän niin, että olimme juuri lähdössä hiihtolomalle. Matkaa oli suunniteltu, jos nyt ei antaumuksella niin kunnolla kuitenkin, kuten lapsiperheissä menemisiä joudutaan pohtimaan. Lopputulema oli kombinaatio kavereita, mökkeilyä ja kylpylää. Erilaisia kokemuksia kohtuulliseen hintaan.

Kun korjaamo ja hinausapu oli löydetty, hinauksen ajaksi vaihdettu kesärengas alla ja perhe ja tavarat siirretty toiseen autoon, alkoi suurin harmistus laantua. Entä jos jousi olisi rikkonut renkaan kaukana kotoa, keskellä ei mitään? Lumimyräkässä tai pakkasessa? Kovassa vauhdissa?

Varasuunnitelma muotoutui nopeasti. Joko jäämme suremaan tapahtunutta kotiin, tai sitten emme. Muutaman kymmenen kilometrin päässä olevassa kylpylähotellissa oli yksi perhehuone vapaana. Lapset ottivat koko jutun kuten pitääkin, suurena seikkailuna. Porealtaassa meitä aikuisiakin jo hymyilyttää. Saapa nähdä naurattaako vielä, kun auton korjauslasku saapuu. Mutta se on huomisen murhe se, nyt on loma.

Hylättyjen laulu

Hylättyjen laulu. Tutkielma kansansairaudesta nimeltä masennus.

Tipaton

Tammikuu tuli ja meni, tipattoman merkeissä. Loppuvuoden juhlasuman jälkeinen ajatus rauhallisista koti-illoista tuntuu houkuttelevan muitakin. Pohjanmaalle kokoontuneessa syntymäpäiväporukassa joku kertoi valkaisseensa nenäänsä pitempäänkin.

Uudenvuoden lupausten hengessä mediassa koohkataan melkoisesti terveemmistä elintavoista. Myös tenuttelusta taukoa pitävistä on kirjoitettu, mutta oudossa sävyssä. Vai onko mieleni ollut vain valikoiva, kun niin monet maininnat 'tipattomasta' ovat olleet negatiivisia.

Onko todellakin niin, että tähän hommaan ryhtyvällä on oltava ongelmia alkoholin käytön kanssa? Otammeko todellakin 'vahingon' takaisin seuraavassa kuussa? Meitä muistutetaan jatkuvasti myös siitä, ettei kuukauden kieltäytyminen edistä terveyttä. Välillä tuntuu, että homma on jopa terveydelle vaarallista.

Mikä lie 'kaiken hyväksyvä ja äärilaitoja karttava ilmapiiri' tekee sen, ettei itsensä koettelu ole kovassa huudossa. Tai sitten extreme-höyryissä ajatellaan, ettei kuukausi ole mitään, tosimies ryhtyy kokonaan absolutistiksi. Mikä ei tientenkään ole huono vaihtoehto, mutta onko se vaihtoehto tipattomalle?

Siitä olen samaa mieltä, että kuukausi on lyhyt aika ihmisen elämässä. Siinä ajassa ei addiktioita lopeteta. Mutta kuukausi voi olla riittävä aika omien kulutus- tai toimintatapojen tarkasteluun. Useimmat palavaat terveyskuurin jälkeen entiseen elämäänsä, mutta jos se ei ole huonoa elämää, niin mitä sitten.

Nämä viisikymppiset sattuivat sopivasti helmikuun ensimmäiselle viikonlopulle. Matkalla oli aikaa pohtia sitäkin, olisiko lupaus säilynyt, jos juhlat olisivat sattuneet tammikuulle? Mutta kun ei sattunut, niin ei sattunut.