Viime viikon sairasti nuorimmainen, nyt ovat keskimmäisen suu, kädet ja jalat pilkuilla. Luulin, että kyseinen tauti olisi joskus läpikäyty. Sen verran monta vuotta on tullut sumussa kuljettua, että muistin väärin. Entero-rokko.
Eihän tauti paha ole, mutta järjestelyjä se vaatii. Tässä kohtaa varhaisista aamuvuoroista on hyötyä, minun lopetellessa vaimo vasta aloittelee työpäiväänsä. Yleensä jaamme kotipäivystykset vaimon kanssa puoliksi, nyt hoitoapuna on ollut myös toinen mummoista.
Sairasta lasta pidetään kotona senkin vuoksi, ettei hän tartuttaisi muita. Käytännössä monen sairauden itämisaika on niin pitkä, että tarttuttaminen tapahtuu sen aikana. Niinpä 'terveiset' kiertävät tiiviissä lapsiryhmässä tehokkaasti. Mitä pienemmästä on kyse, sitä varmemmin onni potkaisee.
Edellistä taustaa vasten ymmärrän hitusen päiväkotien kantaa, jossa vähänkin nuhainen tai väsynyt lapsi pitäisi pitää kotona. Mutta vain hitusen. Kolmen pienen vanhemmalla työstä poissaoloja tulee ihan riitämiin. Jos jokaista räkätautia tai tautiepäilyä pitäisi viettää kotona, voisitte pitää kansantaloutenne.
Uusin potilaamme lienee tyytyväinen ylimääräisistä vapaapäivistä. Nuorin kyselee, että pääsisikö jo tarhaan, joko se antero meni?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti