maanantai 2. huhtikuuta 2018

Lasten urheilusta 2

Liikuntaa harrastava lapsi

Kolmesta lapsestamme jokainen on erilainen liikkuja. Jokaisen suhde urheiluun on erilainen. Muistan elävästi kommentin, jonka yksi lapsistamme sanoi ensimmäisten futistreenien jälkeen: 'En mene sinne toista kertaa, mulle meinas tulla hiki'. Arvelin jo tuolloin, että tästä alkaa haastavampi työsarka.

Tämän liikuntaa harrastavan lapsemme lajina on tällä hetkellä tennis. Tennis on uinnin lisäksi ainoa liikuntamuoto tai laji, jota urheilua karttava kaverimme suostuu harjoittamaan. Päätimme pitää uinnin perheen yhteisenä huvittelumuotona, joten ilmoitimme kaverin tenniksen alkeiskurssille. Ensimmäinen vuosi näyttää lupaavalta.

Kerran viikossa tapahtuva lajiharjoittelu on rentoa ja siinä mennään ilo edellä. Liikunnan hyötyjen ja pallonkäsittelytaitojen lisäksi urheiluseurassa harrastaminen tuo lapsen elämään uusia kavereita. Vähintään yhtä hienoa, kuin onnistunut suoritus, on pikkuhiljaa tapahtuva ryhmäytyminen.

Onnistumisen elämyksiä tarvitsevat kaikki. Myös liikunnan ilo on liikunnasta lähtökotaisesti nauttiville selviö. Jotkut motivoituvat kilpailusta, meidän liikkujaa kaikenlainen kilpailu ahdistaa. Onneksi on yhteenkuuluvuuden tunne seurakavereiden kesken. Spontaanit ilon purkaukset ja nauru kentällä lämmittävät yllättävän paljon myös vanhemman mieltä.

Liikunnan iloa on myös se, että 'ihan minne sattuu' -lentelevät pallot naurattavat kaikkia, mutta hyvin toimivassa ryhmässä ei naureta pelaajille eikä epäonnistumisille - hauskuus lähtee siitä, ettei homma ole niin vakavaa. Kilpaurheilua harrastavan lapsemme mokien kohdalla en muista aina nauraa. Vaikka ehkä pitäisi.




Lasten liikuntasuositusten mukaan 'kerran viikossa' -treenit ovat auttamatta liian vähän. Niinpä, 'miksi aina minä' -kysymyksistä piittaamatta, otan kaverin joskus mukaan omille kävely- ja hiihtolenkeilleni. Tällöin joudun tinkimään omista treeneistäni, joka ei aikapulasta kärisivälle ole ihanneratkaisu, mutta yritän ajatella pidemmälle.

Avuksi tulevat myös sisäliikuntapuistot, joita paatuneimmatkaan urheilun vihaajat eivät ymmärrä vastustaa. Tämäkin maksaa, mutta hintaa pienentää tukka märkänä ja naama punaisena takaisin palaava lapsi. Tässä kaikessa auttaa tietenkin se, että perheessämme on kaksi työssä käyvää aikuista. Kaikissa perheissä tilanne ei ole yhtä hyvä.

Kirjoitan seuraavaksi sekä urheilua että kilpaurheilua harrastavista lapsistamme. Mutta totean jo nyt, että vaikka huomattavasti enemmän harrastavien lastemme urheiluun sitoutuminen vie paljon enemmän aikaa, työn määrä - ja sen tulokset - ovat tässä kohtaa kaikkein merkittävimmät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti