Tutkimusten mukaan yli puolille suomalaisperheistä harrastaminen urheiluseurassa on jo liian kallista. Kustannusten nousun sanotaan johtuvat pitkälti lasten vanhemmista, nimenomaan me vanhemmat vaadimme lapsen harrastukselta paljon. Etenkin kilpaurheilussa kustannuksia nostavat harjoitustilojen vuokrien, varusteiden ja kisamatkojen lisäksi ammattimaiset valmentajat.
Tarvitsevatko lapset ammattimaisia tai jopa ammattivalmentajia? Jos asiaa katsotaan kilpa- ja tulosurheilun näkökulmasta, ammattimaisuus on perusteltua. Monessa lajissa lapset ja nuoret tarvitsevat laadukkaampaa valmennusta kuin aikuiset, sillä oikeat suoritustavat ja liikeradat opitaan lapsena. Ja tukevasti rakennetulle pohjalle voi perustaa mitä tahansa.
Jos asiaa katsotaan lapsen näkökulmasta, sopiva valmentaja voi olla kuka tahansa aikuinen, joka tulee hyvin juttuun lasten kanssa. Näin onkin monessa seurassa, etenkin aloittelevien juniorijoukkuiden valmennuksessa on paljon äitejä ja isejä. Lasten tasapuolinen kohtelu voi olla haasteellista, mutta kustannuksia tällä tavalla voi laskea.
Suorituspaikat ovat merkittävä kustannustekijä. Esimerkkilajina salibandy pääkaupunkiseudulla, jossa edullisemmat kouluvuorot ovat korvautuneet lähes puolet kalliimmilla yksityisillä hallivuoroilla. Jalkapallossa talviharjoittelu ei edes onnistu ilman hallivuoroja. Osa harjoitusten siirroista parempiin ja kalliimpiin halleihin on lajitekniikkaan liittyviä, osa lajikulttuurin nostamiseen liittyviä.
Tilavuokrien vaihtelun vuoksi eri kaupungissa saman lajin harrastaminen voi olla eri hintaista. Myös seurojen välillä voi olla isoja hintaeroja kustannuksissa. Mitä isompi seura, sitä enemmän hallinnollisia ja toiminnallisia töitä, joita hoitamaan joudutaan palkkaamaan erikseen ihmisiä. Pienemmissä seuroissa töitä tehdään paljon palkatta.
Samaan aikaan yleisen hintatason nousun kanssa perinteinen urheiluseurojen talkootyö on menettänyt merkitystään. Olipa syy meidän vanhempien aikapula, laiskuus tai mikä tahansa, monet vanhemmat maksavat mieluummin vähän ylimääräistä, kun vääntäytyvät vapaa-ajallaan lumen pudotukseen tai puffetin pitoon.
Kuukausimaksujen lisäksi lapsi joutuu maksamaan seuran jäsenmaksun, kilpailulisenssin tai pelipassin ja vakuutuksen. Varusteita ja peliasuja pitää uusia vähintäänkin vuosittain. Tämä nostaa kustannuksia etenkin lajeissa, jossa varusteita on paljon. On olemassa myös käytettyjä pelikamoja myyviä sporttidivareita, mutta pajon harjoitteleville nämä eivät ole todellinen vaihtoehto.
Samaan aikaan, kun me valitamme harrastusmaksujen hinnoista, me myös vaadimme urheiluseuroilta asoita, jotka nostavat kustannuksia. Korostan edelleen sitä, että kun julkisuudessa vertaillaan eri lajien välisiä kustannuksia, yleensä tarkoitetaan lajissa kilpailemista. Se, mitä tällä rahalla saa, ansaitsee oman blogimerkintänsä.
On kuitenkin tärkeää muistaa, että monia urheilulajeja on mahdollista harrastaa edelleen kohtuullisen edullisesti. Kysymykseen, miksi urheiluseurat panostavat niin paljon kilpailemiseen, en osaa vastata. Mutta se on selvää, että halpaa - jopa ilmaista - joko yhteiskunnan tai järjestöjen ylläpitämää urheiluseuratoimintaa tarvittaisiin tähän maahan lisää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti