Näytetään tekstit, joissa on tunniste Muutos. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Muutos. Näytä kaikki tekstit

torstai 1. tammikuuta 2015

Sopeudu tai kuole

Uudelleenkoulutus ja alanvaihto. Lisäkoulutus ja tehtävien uudelleen organisointi. Asennemuutos ja sopeutuminen. Siinä työvoimaviranomaisten mutta myös kanssakulkijoiden neuvoja tämän päivän työmarkkinoille. Eikä pelkästään työhön, vaan myös muuhun elämään. 'Et ehkä voi vaikuttaa asioiden tilaan, mutta voit vaikuttaa siihen, miten asioihin suhtaudut'. 'Pärjääminen on loppujen lopuksi sinusta itsestäsi kiinni'.

Tulevaisuuden tutkija Olli Hietanen on verrannut nykyistä maailman muutosvauhtia mustan surman jälkeiseen aikaan. Eurooppa rakentui silloinkin uudelleen: ei vanhaa korjaten vaan uutta luoden. Nyt sairauden tilalla on kehitys: netti, sosiaalinen media, robotiikka ja automatisaatio. Kun vanha teollisuus pikkuhiljaa kuolee, häviää töitä, ennen kaikkea perinteisiä töitä. Tietoyhteiskunta ei ehkä tapa kuten rutto, mutta jakaa ihmisiä ja syrjäyttää.



''Sopeudu tai kuole' on karu mutta osuva slogan tälle ajalle. Toki muutosvauhtia on ennenkin riittänyt, mutta koskaan maailma ei ole muuttunut niin nopeasti kuin nyt. Vaaditussa vauhdissa eivät kaikki pysy. Yhteiskuntarauhan ja hyvinvoinnin kannalta olisi kuitenkin tärkeää, että mahdollisimman moni ihminen pysyisi kehityksessä mukana. Tai, ei ainakaan vastustaisi 'luonnollista kehitystä'.

Luulen, että sanaan ' muutosvastarinta' sisältyy käsiteongelma. Osa ymmärtää urputtajien vastustavan muutosta yleensäkin. Mutta eikö vastustaminen korreloi myös yksilön pettymistä yhteiskuntaan? Jokainen meistä on aikansa tuote. Perusoletuksena on, että meidän pitäsi riittää ja kelvata. On aivan ymmärrettävää vastustaa kehitystä, joka johtaa mitätöintiin ja merkityksettömyyteen. Jokainen haluaa olla joku. 


Se, että tietty osa kansasta omaa geenimutaation, jonka avulla sopeutuu tilanteeseen kuin tilanteeseen, voi olla tietysti hyvästä. Mutta yltiöpäinen heittäytyminen voi johtaa myös ikävään lopputulokseen. Tai ainakin se voi johtaa siihen, että pieni pioneerien etujoukko näyttää suurille massoille tietä tulevaisuuteen. Ja koska on tunnettua, ettei kehitystä voi pysäyttää, voimme vain toivoa, että valittu suunta on oikea.


Mutta kun työtön metallimies tai kahta duunia painava, silti köyhyysrajan alla elävä siistijä, surkuttelee epävarmaa kohtaloaan, toivon, ettei häntä kiirehditä tuomitsemaan kehityksen jarruna. Tällaisia me olemme. Jokainen on joku: geeniperimän, odotusten ja sattumien summa. Voi olla, ettei se enää riitä, mutta olemme eläneen hyvässä uskossa, että se riittäisi. Aikaa aikaa kutakin, sanoi pässi kun päätä kloonattiin.


Sisu ja uteliaisuus. Armo ja kiitollisuus, siinä tulevalle. Hyvää uutta vuotta 2015. Yritetään tulla juttuun toistemme kanssa, myös tulevaisuudessa. 

tiistai 11. helmikuuta 2014

Jotakin on muuttumassa

Negatiivisuus on meillä verissä, sanotaan. Historian saatossa meitä ovat koetelleet sodat, sorrot ja nälänhädät. Vaikka hätämme on hävinnyt, tai ainakin merkittävästi vähentynyt, samat negaatiot tuntuvat hallitsevan tietoisuuttamme. Maailmakuvaamme muokkaavat viestimet ovat keskittyneet monenlaisten inhimillisten ja taloudellisten uhkakuvien esittämiseen.

Osa negatiivisuudestamme perustuu evoluutioon: historian saatossa luonnonvalinta on suosinut pessimistejä. Liian optimistiset yksilöt ovat päätyneet petojen suihin, kuten psykoterapeutti Arto Pietikäinen on käyttäytymistämme selittänyt. 'Pessimisti ei pety' on edelleen paljon käytetty slogan.

Sananvapauden nimissä oman mielipiteen lausuminen on luvallista, monesti jopa suotavaa, mutta tarvitseeko sen lähtökohtaisesti olla negatiivista? Valittaminen on myös yhteisöllinen kokemus. Meillä on tarve kuulua joukkoon. Samanmielisyys on yksi hyväksynnän hakemisen muoto. Sitä paitsi moittimalla muita, on voinut ylentää itsensä. 

Moittiminen on helpompaa kuin kehuminen. Epäkohtia on helpompaa löytää kuin asioiden ja ihmisten hyviä puolia. 'Ei' on helpompi sanoa kuin 'kyllä'. Epäily on helpompaa kuin luottamus. 'Minä' on helpompi sanoa kuin 'me'. Unohtaminen on helpompaa kuin muistaminen. Välinpitämättömyys on helpompaa kuin välittäminen. Vai onko sittenkään?

Viime aikoina ilmassa on ollut myös toisenlaisia signaaleja. Positiivisempi ilmapiiri on vallannut alaa. Kannustus ja kehu eivät ole enää niin harvinaisia kuin aikaisemmin. Miten se vanha viisaus menikään? "Emme ehkä voi vaikuttaa itse asioihin, mutta voimme vaikuttaa siihen, miten asioihin suhtaudumme". Joko käyskentely murheenlaaksossa alkaa riittää?

Useampikin päättäjä ja vaikuttaja on ottanut kantaa positiivisemman ajattelun puolesta. Heitä tuskin voi kiittää aiheen keksimisestä, mutta hyvästä vainusta kuitenkin. Ehkä olemme kansakuntana saavuttamassa sen iän, että omanarvontuntomme kestää myös kaverin kehaisun. Ehkä suomalaisella hyvinvoinnilla on jo sen verran mittaa, että se alkaa vaikuttamaan suhtautumistapaamme. Ja onko syillä niin väliä, pääasia, että jotakin on muuttumassa.