Kävin nuorimmaisen kanssa ulkoilemassa. Huomio kiinnittyi katujen ja puistojen autiuteen. Ulkona oli kelpo keli, lunta kengän ja pulkan alle, pikku pakkanen, eikä tuullut juuri lainkaan. Melko täydellistä ulkoiluilmaa oli todistamassa vain muutama kanssaihminen. Okei, kaupat eivät olleet vielä auenneet, mutta silti!
En ole tähän saakka pitänyt asuinaluettamme varsinaisena nukkumalähiönä. Varsinkin, kun lähiympäristö alkaa olla täyteen rakennettu, ja alueella sijaitsee useitakin isoja kauppoja. Arkisin, erityisesti lauantaisin, pitää funtsia, mihin aikaan kannattaa kaupoille lähteä, sen verran porukkaa tienoolle pakkaa.
Ehkä selitys on siinä, että ihmiset yhdistävät hyödyn ja vapaa-ajan, eli kaupassa käynnin ja ulkoilun. Ainakin niin teki se ainut ihminen, jonka ulkona yhytimme. Koska kauppa ei ollut vielä auennut, täti-ihminen jäi ihmettelemään pienen pulkkaihmisen punaisia poskia.
Kiva, että jäi, tuntemattomien kanssa on mukava tarinoida.
Täti myös jakoi huomioni sunnuntaiaamupäivän autiudesta. Joskin hän huomautti, että tilanne oli ihan tavallinen siihen aikaan: kiireiset ja väsyneet aikuiset lepäilivät sunnuntaiaamun kerätäkseen taas voimia seuraavaan viikkoon. Aivan, kuten minäkin, yleensä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti